Kohti oikeudenmukaista kestävyyssiirtymää
Rhea edistää kiertotaloutta ja oikeudenmukaista kestävyyssiirtymää koskevan tuoreen tutkimustiedon vaikuttavuutta. Toimimme partnerina tutkimushankkeissa ja konsultoimme yritys- ja järjestöasiakkaita.
Mitä teemme?

Tutkimuksen vaikuttavuus ja tiedeviestintä
Työskentelemme tiiviissä yhteistyössä Aalto-yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja muiden tutkimuslaitosten kanssa tavoitteenamme saada tutkimustieto vaikuttamaan päätöksentekoon, yritysten liiketoimintaan ja kansalaisten valintoihin. Meillä on kokemusta etenkin strategisen tutkimuksen neuvoston hankkeista.

Tekstiilien kiertotalouden kehittäminen
Olemme kumppanisi, kun haluat rakentaa oman polkusi kohti kiertotaloudessa tarvittavia uudenlaisia arvoketjuja. Tunnemme hyvin tekstiilien kiertotalouden eurooppalaiset toimijat. Vahvuusalueemme ovat tekstiilien, muovien ja puun kiertotalouden liiketoiminta, materiaalikemia ja tekstiilien tunnistus.

Tapahtumat, kampanjat ja podcastit
Tuotamme jatkuvasti kiertotalouteen liittyviä tapahtuma ja kampanjoita. Kampanjat toteutetaan tutkimusta, taidetta ja vastuullista liiketoimintaa yhdistäen, yhteistyössä kumppanien kanssa. Podcastimme keskittyvät tekstiileihin ja metsäsektoriin.

Mitä olemme tehneet?

Ajankohtaista
No feed items found.
Heräsikö ajatus yhteistyöstä?